Syyttäjä Jennifer Spraguen loppupuheenvuoron keskeinen viesti oli hyvin selkeä, Lindsay Clancy oli mielenterveydeltään erittäin huonossa kunnossa, mutta hän tiesi, mitä oli tekemässä, tiesi sen olevan väärin ja teki tietoisen päätöksen surmata lapsensa.
Sprague ei siis yrittänyt väittää valamiehistölle, etteikö Clancy olisi kärsinyt mielenterveysongelmista. Hänen mukaan tässä oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan olla ratkaisemassa sitä, oliko syytetty masentunut, uupunut tai mielenterveydeltään sairas, vaan ratkaistavana on se, oliko hän rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan. Syyttäjän mukaan hän yksiselitteisesti oli.
Yksi syyttäjän ensimmäisistä ja voimakkaimmista viesteistä oli vastaus Reddingtonin koko loppupuheenvuoron keskeiseen teemaan. Reddington oli syyttänyt lääkitystä, lääkäreitä ja koko terveydenhuoltojärjestelmää Clancyn psyykkisen tilan heikkenemisestä. Syyttäjä esitti, että koko keskustelu terveydenhuoltojärjestelmän puutteista on häiriötekijä, jolla puolustus yrittää saada valamiehistön vihaiseksi ja tunteelliseksi tärkeän yhteiskunnallisen kysymyksen äärellä. Syyttäjä korostikin, ettei terveydenhuoltojärjestelmä ei ole tässä oikeudenkäynnissä syytettynä, vaan Clancy on.
Syyttäjä nosti esiin, miten Clancylla oli jopa enemmän tukea ja hoitoa saatavilla kuin useimmilla ihmisillä olisi mahdollisuus koskaan saada. Hän kuvaili, miten tällä oli myös perhettä jatkuvasti lähellä sekä taloudellinen mahdollisuus ylipäänsä hakeutua avun piiriin.
Syyttäjä piti tärkeänä huomiona, ettei Clancy aina noudattanut saamiaan lääkitysohjeita, eikä myöskään kertonut hoitohenkilökunnalle kaikkea olennaista omasta tilanteestaan Syyttäjä korosti myös, että syytetty työskenteli itse sairaanhoitajana ja ymmärsi täten jo ammattinsakin puolesta lääkityksen sekä muun hoidon merkityksen.
Syyttäjä kuvaili, miten Clancyn toiminta tapahtumapäivänä ei näyttänyt millään tavoin psykoottiselta tai hallitsemattomalta, päinvastoin. Syyttäjä kävikin tarkoin läpi, mitä Clancy teki ennen lasten surmaamista, miten hän todistajien mukaan toimi kyseisenä päivänä vuorovaikutustilanteissa täysin normaalisti ja muissakin toimissaan johdonmukaisesti.
Syyttäjä toi esiin, miten suunnitelmallisuus näkyi esimerkiksi siinä, kun Clancy katsoi karttasovelluksesta, kuinka kauan heidän kotoaan ajaa paikkoihin, joihin lähetti miehensä, Patrickin, asioille. Syyttäjän mukaan Clancy järjesti tietoisesti miehensä pois kotoa, jotta voisi surmata lapset.
Syyttäjä käytti argumentoinnissaan apuna myös Clancyn aiempia hoitokontakteja. Hän muistutti valamiehistöä siitä, että Clancyn kanssa ennen tapahtumia työskennelleet mielenterveysalan ammattilaiset eivät nähneet tämän käyttäytymisessä mitään merkkejä psykoosista.
Spraguen mukaan Clancy ei kertonut millekään hoitotaholle, että hänellä oli ajatuksia lastensa vahingoittamisesta. Syyttäjän mukaan syy tähän oli se, että Clancy pelkäsi, että lapset otettaisi häneltä pois.
Sprague nojasi vahvasti myös omiin asiantuntijoihinsa. Psykologi Kirk Heilbrun katsoi, että Clancylla oli mielenterveyden häiriöitä, kuten kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja masennukseen liittyviä oireita, mutta hän ei pitänyt uskottavana Clancyn kertomusta komentavasta miesäänestä, jonka käskystä tämä surmasi lapsensa. Heilbrunin mukaan syytetty tappoi lapset osana itsemurhasuunnitelmaa, koska hän ei halunnut lasten jäävän ilman äitiään.
Psykiatri Gregory Saathoffin todistus oli myös syyttäjälle tärkeä. Saathoffin mukaan Clancy oli tekohetkellä toimintakykyinen ja hänellä oli kyky ymmärtää oikea ja väärä. Hän kuvasi Clancyn toimintaa tekopäivänä järjestelmälliseksi ja kontrolloiduksi, joten hänen arvionsa mukaan Clancy on rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan.