Eugene Horsch – mahdollinen sarjamurhaaja

Eugene Horsch Tutkintavaiheessa

Philadelphiassa on pidätetty kuluvan vuoden kesäkuussa 44-vuotias Eugene Horsch, jota epäillään useamman ihmisen murhaamisesta.

Eugeneen on tällä hetkellä yhdistetty ainakin kaksi kauan kadoksissa ollutta naista. Eugenen kotoa löydettiin valtava määrä digitaalista aineistoa, jota tutkijat käy parhaillaan läpi. Aineistosta on tähän mennessä löytynyt materiaalia, jossa kaksi kauan kadoksissa ollutta naista näkyy ensin elävinä ja myöhemmin kuolleina. Materiaalin joukosta ei ole toistaiseksi löytynyt sellaista, mikä näyttäisi, miten naiset menettivät henkensä.

Poliisi pääsi Eugenen jäljille pysättäessään hänet huomiota herättäneen ajotyylin vuoksi. Eugenen seurassa olleella naisella oli kauan kadoksissa olleen naisen henkilöllisyystodistus hallussaan. Poliisit tutkivat auton. Eugene pidätettiin ja poliisi sai etsintäluvan Eugenen taloon. Poliisi onkin suorittanut kiinteistöllä tutkimuksia jo kesäkuusta saakka. Kiinteistöllä on kaivettu myös pihaa.