Ohio – Kauhujen talo – lisää tietoa lapsista

Sidersin perhe Tutkintavaiheessa

Juuri julkistetut Gallian piirikunnan nuorisotuomioistuimen asiakirjat osoittavat, että viranomaisilla oli Sidersin perheen lasten tilanteesta vakavia huolia jo vuosia ennen kuluvan vuoden kesäkuun 30. päivän tapahtumia, kun perheen kodista löydettiin 16 lasta karmeista olosuhteista.

Maaliskuussa 2020 Gallian piirikunnan lastensuojeluviranomainen vei oikeuteen yhdeksän Sidersin lapsia koskevaa lastensuojeluasiaa. Kyseiset viranomaisten huolenaiheet eivät olleet mitään pieniä tai epämääräisiä.

Yhden lapsen kerrottiin aloittaneen koulun vuonna 2019 ilman mitään aiempaa koulunkäyntiä. Hänellä oli viranomaisten mukaan merkittäviä kehitysviivästymiä, joiden vuoksi hän ei pystynyt puhumaan kokonaisia lauseita eikä aloittamaan keskusteluja toisten ihmisten kanssa. Viranomaislähteiden mukaan hänelle ei myöskään oltu tehty minkäänlaista lastenlääkärin arviota tai tutkimusta missään elämänsä vaiheessa.

Toisten lasten koulunkäynti oli huomattavasti ikätasoa jäljessä. Yksi perheen lapsista oli läsnä vain noin 40 % opetuksesta kun taas yhtä lapsista kuvattiin arvioinnissa jopa sanalla ”nonreader”, eli hän ei käytännössä osannut lukea, tunnisti vain rajallisesti kirjaimia eikä osannut yhdistää kirjaimia niiden äänteisiin.

Viranomaisten mukaan vanhemmat eivät myöskään olleet noudattaneet suosituksia, jotka koskivat muun muassa lääketieteellisiä, psykologisia ja fyysisiä arviointeja, puheterapiaa sekä näön- ja kuulon tutkimuksia. Vanhemmat määrättiin näiden huolien ja havaintojen vuoksi viranomaisten valvontaan ja lapset saivat jäädä kotiin asumaan.

Lokakuussa 2020 tilanne näytti viranomaisten tekemän arvion mukaan parantuneen. Vanhempien kerrottiin noudattaneen heidän kanssaan laadittua suunnitelmaa, johon kuului muun muassa vanhemmuuskoulutusta sekä koulunkäyntiin liittyviä toimenpiteitä. Viranomaiset päättivät sulkea perhettä koskevan lastensuojeluasian.

Vain muutama viikko tapauksen sulkemisen jälkeen viranomaiset saivat kuitenkin jälleen uusia ilmoituksia perheestä. Tällä kertaa kyse oli muun muassa neljän lapsen elimistöstä löytyneistä kohonneista lyijypitoisuuksista ja siitä, etteivät vanhemmat olleet huolehtineet asianmukaisesti lasten tarvitsemasta lääketieteellisestä seurannasta.

Virallisista asiakirjoista löytyy mm. tietoja, miten sosiaalityöntekijää ei yhdellä käynnillä päästetty ollenkaan sisälle perheen kotiin. Toisella käynnillä hänet päästettiin sisälle, mutta häneltä evättiin pääsy lasten luokse. Kodissa oli asiakirjamerkintöjen mukaan suuri määrä torakoita, kärpäsiä ja muita pieniä hyönteisiä.

Viranomaiset olivat huolissaan myös lasten yleisen hygienian tasosta ja hammashoidosta sekä yhden lapsen puheen kehityksestä. Asiakirjoissa mainitaan myös hyönteisten puremat, naarmut ja mustelmat, joita lapsilla havaittiin.

Terveydenhuollon ammattilaiset ilmaisivat asiakirjojen mukaan huolensa siitä, että perhe ei enää huolehtisi lasten lääkärikäynneistä sen jälkeen, kun lastensuojeluasiakkuus päättyisi. Tähän liittyy yksi asiakirjoissa oleva lause, joka kertoo kyseisestä huolesta: ”Perhe oli viime vuonna lastensuojelun seurannan ja tukitoimien piirissä, mutta tilanteessa saavutettuja parannuksia ei pystytty ylläpitämään asian päättämisen jälkeen.”

Tälläkin kertaa tuomioistuin päätti, että lapset voivat jäädä vanhempiensa luokse ja vanhemmat määrättiin jälleen viranomaisten valvontaan.

Toukokuussa 2021 viranomaiset ilmoittivat vanhempien edistyneen merkittävästi ja kesäkuussa 2021 perheen lastensuojeluasiakkuus päätettiin taas tältä erää.

Vuonna 2021 kuuden Sidersin lapsen ilmoitettiin olevan toistuvasti, ilman asianmukaista syytä, poissa koulusta. Ilmoituksen vuoksi lokakuussa 2022 sheriffin toimiston työntekijät yrittivät toimittaa vanhemmille lasten koulunkäyntiin ja toistuviin poissaoloihin liittyviä asiakirjoja, mutta eivät löytäneet ketään perheen kotiosoitteesta. Sidersit olivat muuttaneet pois.

Sheriffin toimisto on dokumentoinut tämän yhden yrityksen tavoittaa perheen vanhemmat siinä onnistumatta. Nämä kyseiset perheen lasten koulunkäyntiä koskevat oikeustapaukset päättyivät tammikuussa 2022, koska perhettä ei onnistuttu viranomaisten mukaan tavoittamaan.

Vuosia myöhemmin, 30.6.2026, perheen asuttamasta kodista löydettiin 16 lasta muun tapauksen tutkintaan liittyvän etsintäluvan antaessa viranomaisille pääsyn perheen kotiin. Viranomaisilla ei ollut mitään käsitystä, että löytäisivät talosta kyseiset lapset.

Kaikkien tapahtumien pikkuhiljaa avautuessa ja uusien tietojen tullessa ilmi, ei ole enää yhtään yllättävää, miten viranomaiset olivat niin yllättyneitä ja poissa tolaltaan löytäessään nämä lapset kyseisestä talosta ja kuvailluista olosuhteista. Tutkijoiden mukaan lapset elivät ulosteiden, torakoiden ja jätteiden keskellä. Heidän kertomansa mukaan kaikki 16 lasta löytyivät suljettuina noin 13 m2 (12×12 ft) kokoiseen tilaan. Osa lapsista oli viranomaisten kuvailujen mukaan aliravittuja ja joidenkin kerrottiin olleen lähellä kuolemaa.