Kesäkuun 30. päivä 2026 16 Ohiossa, Vintonin piirikunnassa sijaitsevasta talosta pelastettiin 16 lasta. Pelastettujen lasten iät ovat noin 1,5-18 vuotta. Talo sijaitsee osoitteessa 182 Ohmer Street, minne lähitaloista on jonkin verran matkaa, eikä niistä ole kyseiselle kiinteistölle suoraa näkymää.
Talossa asuneet neljä aikuista pidätettiin, lasten vanhemmat Elizabeth Siders, 33 v. ja Gary Siders Jr., 36 v. sekä Gary Siders Jr.:n vanhemmat Gary Siders Sr., 73 v. ja Christina Siders, 67 v. Heistä jokaista syytetään kaikkien 16 pelastetun lapsen kaltoinkohtelusta. Jokainen syytetty vastasi ensikuulemisessa olevansa syytön.
Osa pelasteuista lapsista kuljetettiin saamaan välitöntä sairaalahoitoa, kaksi heistä piti kuljettaa kiireellisesti ilmateitse. Yksi lapsista oli fyysesti niin huonossa kunnossa, että hänet jouduttiin intuboimaan.
Talossa olivat virallisesti vuokralla Gary Siders Sr. ja Christina Siders. Talon omistaa menehtyneen Margaret Tabornin rahasto. Sidersin pariskunta vuokrasi kyseisen talon noin neljä vuotta sitten. Vielä ei ole virallista tietoa, kuinka kauan Gary Siders Jr. ja Elizabeth Siders ovat asuneet lapsineen kyseisessä talossa.
Melko pian pidätysten jälkeen Gary Siders Sr. kuljetettiin Vintonin piirikunnan ulkopuoelle saamaan välitöntä sairaalahoitoa. Viranomaisten mukaan hänen terveydenhoitonsa olisi voinut ajaa piirikunnan konkurssiin.
Gary Siders Jr.:a syytetään tässä vaiheessa myös neljästä eri kerrasta koskien julkista siveettömyyttä ja itsensä paljastamista.
15 pelastetun lapsen osalta on löydetty vahvistetut syntymätodistukset, mutta yhden kaksosen syntymätodis on kateissa. Gary Siders Jr. ja Elizabeth Siders on merkitty vanhemmiksi näissä kaikissa syntymätodistuksissa.
Lapset ovat syntyneet 05/2008, 08/2009, 03/2011, 03/2012, 05/2013, 09/2014, 05/2016, 10/2017, 10/2019, 09/2020, 02/2022 kaksoset, 01/2024 kaksoset ja 01/2025 kaksoset Lisäksi perheeseen syntyi 11/2022 kaksoset, jotka olivat kiinnittyneet toisiinsa rintakehän ja vatsan alueelta. He syntyivät ennenaikaisesti raskausviikolla 24 ja menehtyivät noin tunti syntymänsä jälkeen.
Lokakuussa 2021 Ohiossa sijaitseva Gallin piirikunta (Vintonin vieressä) teki kuusi kantelua Gary Siders Jr.:sta ja Elizabeth Sidersista koskien perheen kuutta lasta, jotka eivät olleet saapuneet ollenkaan kouluun kyseisen lukuvuoden aikana. Kyseiset lapset olivat tuolloin 7-13-vuotiaita. Näitä kanteluita ei koskaan saatettu Sidersien tietoon, koska viranomaiset eivät kyenneet löytämään perhettä. He olivat muuttaneet pois talosta, jonka olivat ilmoittaneet osoitteekseen.
Ohion osavaltio myönsi Sidersin perheen lapsien tukemiseen 1 miljoonan dollarin avustuksen.
